Luota Isän rakkauteen

Viime aikoina olen tullut pohtineeksi meidän uskovien suhdetta Taivaalliseen Isäämme. Jumala itse kutsuu itseään Isäksemme ja me saamme olla Hänen lapsiaan. Tämä Isä-lapsi suhde kertoo paljon suhteestamme Jumalaan. Lapsi itsessään on avuton ilman vanhempiaan. Ei hän pärjää yksin. Niin emme mekään. Lapselle on hyväksi, että hän kuuntelee vanhempiaan ja tottelee heitä, eikä luule itse tietävänsä paremmin. Tämä pätee suhteessamme myös Taivaalliseen Isäämme.

Itse olen saanut opetella tätä läksyä uskonelämäni aikana useaan otteeseen. Hiljattain kävin mökillä merenrannalla. Tarkoitukseni ei ollut mennä uimaan, mutta kaunis syksyinen päivä ja ainutlaatuinen mahdollisuus pulahtaa mereen houkuttelivat. Koin sisimmässäni, että ei tulisi mennä uimaan, mutta kuitenkin ajattelin, että olisi kiva mennä enkä ymmärtänyt, miksi en voisi mennä uimaan. Niinpä pulahdin hyiseen mereen sillä seurauksella, että muutaman päivän perästä minulle tuli flunssa. Jumala näki tämänkin etukäteen ja halusi varjella lastaan.

Monia muitakin vastaavanlaisia läksyjä olen saanut opetella matkan varrella. Jumala ei aina selittele, miksi Hän toimii niin kuin toimii. Hän kuitenkin odottaa, että luottaisimme Häneen. Eikä ainoastaan siihen, että Hän tietää parhaiten, vaan myös siihen, että Hän on hyvä – Hän rakastaa meitä ja Hänen tahtonsa on hyvä meitä kohtaan. Epäonnistumiset muistamme elämässämme usein parhaiten ehkä siitä syystä, että ottaisimme niistä opiksi. Hyvä on kuitenkin myös muistella onnistumisia - niitä tilanteita, jolloin olemme saaneet armon kuulla Jumalaa ja toimia hänen tahtonsa mukaan. Tällöin saamme huomata, kuinka siunattua on totella Taivaallista Isää, vaikka emme aina ymmärtäisikään, miksi Hän haluaa meidän toimivan juuri tahtomallaan tavalla.

Juuso Leivonniemi