Tartu kiinni tilaisuuksiin

(Luuk. 19: 1-10)

 

Jeesus oli matkalla Jerusalemiin. Hän kulki Jeriko nimisen kaupungin läpi. Tuossa kaupungissa asui Sakkeus -niminen mies, joka oli kiivennyt puuhun nähdäkseen vilaukselta Jeesuksen. Vaikka Jeesus oli Jerikossa vain läpikulku matkalla, oli tuolla kohtaamisella kuitenkin kauaskantoinen merkitys Sakkeuksen elämässä. Sakkeuksen maanpäällinen elämä sekä iankaikkinen kohtalo muuttui, kun hän sai kohdata Jeesuksen.

 

Jumala järjestää usein myös meidän elämämme matkan varrelle monia otollisia tilanteita evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Meiltä puuttuu kuitenkin usein herkkyys huomata nuo tilanteet ja alttius käyttää niitä. Usein meillä on omat suunnitelmat ja päämäärät, joita kohden pyrimme, emmekä välttämättä huomaa matkan varrella eteemme johdatettuja tilanteita ja ihmisiä. Kuljemme kuin hevoset, laput silmillä, eteemme valmistettujen tilanteiden ohitse.

 

Jeesus ei kuitenkaan kulkenut näiden tilanteiden ohitse. Se ei johtunut ainoastaan siitä, että hän oli Jumalan poika. Hän eli ihmisenä maan päällä siinä missä mekin. Jeesus kuitenkin vietti paljon aikaa rukouksessa. Näissä hetkissä Isä kohtasi poikaansa ja poika Isäänsä. Voi olla, että Jumala jo aamun rukoushetkessä oli ilmoittanut Jeesukselle, että hänen tulee tänään mennä Sakkeuksen kotiin. Tärkeintä kuitenkin oli se, että Jeesus eli koko ajan läheisessä yhteydessä Jumalaan. Hän oli herkkä kuulemaan eri tilanteissa, mitä Jumalan henki hänelle puhui ja valmis toimimaan sen mukaan.  Hän ei kulkenut laput silmillä kohti päämääräänsä, vaan otti matkan varrella eteen johdatetuista tilanteista vaarin. Siinä on meille opettelemista.

Juuso Leivonniemi